Jääkiekkoseura Salon Kiekkohait ry


Kiekkohait on Salon alueen suurin jääurheiluun erikoistunut seura, joka on perustettu vuonna 2009.

Kiekkohaitten toimintaa ohjaavat Suomen Jääkiekkoliiton säännöt ja suositukset sekä seuran omat säännöt. Toimintaa toteutetaan vuosittain sekä 3–5 vuoden laaditun toimintasuunnitelmien mukaisesti. Toimintasuunnitelmia kehitetään tulosten sekä jäseniltä saadun palautteen perusteella (seurakysely yms.).


Missio


Seuran toiminnassa on mukana lähes 300 harrastajaa pienistä kiekko- ja luistelukoululaisista aina aikuisharrastajiin saakka. Toiminta-ajatuksena on järjestää mahdollisimman monelle salonseutulaiselle mahdollisuus harrastaa jääurheilua harraste- ja kilpatasolla.


Visio


Tavoitteena on nostaa harrastajamääriä edelleen. Lisäksi haluamme motivoida kaikkia lajin parissa toimivia lapsia ja aikuisia läpi elämän jatkuvaan, yhteisölliseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Tavoitteena on myös jatkaa seuran toiminnan kehittämistä laadukkaaksi, mikä edellyttää jatkuvaa organisaation kehittämistä, valmentajien ja muiden toimijoiden kouluttamista, seuran markkinointia sekä uusia investointeja.


Hallitustoiminta


Salon Kiekkohait ry:n hallitus koostuu kaudella 2023–2024 puheenjohtajasta ja 5 hallituksen jäsenestä.

Puheenjohtaja
Henri Lannermaa

Jäsenet
Noora Kultarinta
Mikko Keto
Tuomas Aalto
Jani Nurmi
Ville Vuori