Valmennus
Kiekkohaiden valmennus pohjautuu seuran valmennukselliseen linjaukseen, jossa linjataan eri ikäkausien tavoitteet ja kehityssuunnitelmat. Johtavana ajatuksena on keskittyä valmentamisessa yksilöiden valmentamiseen ja toteuttaa kokonaisvaltaisesti urheilijakeskeistä valmennustapaa. Tavoitteena on, että valmennuksen laatu on ammattimaista ja tasalaatuista aina kiekkokoulusta edustusjoukkueeseen saakka.
Valmentajien osaamista kehitetään jatkuvasti sekä sisäisellä, että myös muualta hankittavalla valmennuskoulutuksella. Seura tukee valmentajiensa kehitystarpeita mahdollistamalla osallistumisen esimerkiksi Jääkiekkoliiton koulutuksiin aina valmentajan ammattitutkintoon asti.
Kiekkohaiden valmennus koostuu pääasiassa vapaaehtoisista valmentajista, joiden tukena toimivat seuran valmennuspäällikkö sekä kolme ikäkausivastaavaa.
Joukkueet harjoittelevat 2–4 kertaa viikossa. Jokainen harjoitus sisältää sekä jään, että oheisharjoituksen. Näin pyritään monipuolisen harjoittelun lisäksi nostamaan myös lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärää.
Kerran viikossa junioreilla on mahdollisuus osallistua luistelupainotteiseen taitoharjoitukseen. Valmennuksesta ovat vastanneet seuran koulutetut valmentajat sekä Seguro Training/Joona Tolvanen. Neljä kertaa kauden aikana järjestetään taitoleiri Viima Hockeyn ohjaajien vetämänä. Leirit kuuluvat osana joukkueiden kausisuunnitelmaan.
Maalivahtien valmennuksesta vastaavat seuran maalivahtivalmentajat. Maalivahdeille on joka viikko omat maalivahtijäät, jossa maalivahdit saavat henkilökohtaista pelipaikkaansa liittyvä valmennusta joukkueharjoitusten lisäksi.


